Vuosi sitten yritin viimeksi saada mangon itämään ja eihän se onnistunut. Epäonnistunut yritys siis
täällä,
ei kannata ottaa mallia siitä vaan tästä seuraavasta ohjeesta ;) Löysin sen jostain vanhasta puutarha-lehdestä ja päätin kokeilla.
Eli ensiksi leikkaat siemenen irti mangosta. Tämän jälkeen hedelmäliha pitää irroitella mahdollisimman tarkkaan, jotta siemen ei ala homehtumaan. Itse järsin ensin isommat palat parempiin suihin ja loput hinkkasin irti juoksevan veden alla juuriharjan avulla.
Siemenen
ulkokuorta ei poisteta toisin kuin aiemmassa mango-postauksessani tein. Siemen siis istutetaan ruukkuun ulkokuorineen pystyasennossa niin, että ohuempi puoli on ylöspäin. Multaa laitetaan niin, että siemenen kärki juuri ja juuri näkyy mullasta. Multa kastellaan hyvin ja se pidetään kosteana. Itämiseen menee aikaa pari-kolme viikkoa. Tällöin siemenen kärkeen tulee näkyviin vihreä pullistuma. Kun verso alkaa olla muutaman sentin mittainen, lisätään ruukkuun multaa niin, että loputkin siemenestä peittyy.
En nyt laita kuvaa istutetusta siemenestä, kun siinä ei vielä ole mitään ihmeellistä nähtävää :) Kuvaa sitten, jos lähtee itämään ;) Sen sijaan tässä kuvia kevään ensimmäisistä idätyksistä eli vesimelonia sekä tigerella- ja black cherry-tomaattia. Chili ja paprika ovat myös aluillaan, mutta niistä sitten ehkä myöhemmin :)
|
Sugar Baby-vesimelonia |
|
Black Cherry-tomaattia |
|
Tigerella-tomaattia |
Edit 8.5.2013
Ihme on tapahtunut! Juuri, kun olin menettämässä toivoani mangon suhteen ja kirjaimellisesti kantamassa sitä roskikseen, huomasin, että se onkin alkanut puskemaan vartta! Itämiseen menikin siis ohjeesta poiketen yli kuukausi, mutta haittaneeko se. Nämä kuvat on otettu yhden vuorokauden sisällä eli aika huima on kasvuvauhti :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätähän jotain viestiä niin mie vastailen :) Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Epäasiallisia kommentteja en valitettavasti julkaise. ;)