sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Helppo viikonloppuleipä

Blogeissa kiertää ohje uskomattoman helposta ja hyvästä leivästä. Versioita on monia, mutta perusajatuksena on, että leipää ei tarvitse vaivata vaan se valmistuu ikään kuin itsestään. Tämän lisäksi paistamiseen käytetään pataa tavallisen pellin sijaan. Itse käytin ohjeena Kädenvääntöä-blogista löytämääni ohjetta. Työvaiheita on todella vähän, mutta odottelua hieman enemmän. Sopii siis laiskalle ihmiselle ;D Viikonloppuleipänä tämä on ihan loistava, kun voi edellisenä iltana laittaa tekeytymään ja  paistaa vaikka aamupalle.


Tässä siis ohje. Itse jouduin hieman varioimaan, sillä vehnäjauhot loppuivat kesken. Käytin siis alkuperäisestä ohjeesta poiketen puolet vehnäjauhoja, puolet ruisjauhoja ja heitin sekaan myös hieman siemeniä. Siis kyllä vetää vertoja kaupan maalaisleiville ja valmistuu ihan niistä aineksista mitä kaapissa sattuu olemaan. :)

Vaivaamaton vaivaton leipä

3,5 dl vehnäjauhoja
3,5 dl ruisjauhoja
2 tl suolaa
0,5 tl kuivahiivaa
3,5 dl lämmintä vettä (hieman kädenlämpöistä lämpimämpää)
(erilaisia siemeniä esim. auringonkukan, seesamin ja pellavan)

Sekoita kuivat ainekset lasikulhossa. Kaada vesi joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Peitä tiiviisti tuorekelmulla (tarttuu parhaiten lasikulhoon) ja anna kohota 12-18 tuntia.

Kumoa taikina jauhoitetulle pöydälle ja pyöräytä palloksi. Jauhoita koko taikinan pinta, jotta se ei tartu pataan kiinni. Kääri taikina löyhästi kelmuun ja jätä lepäämään, kunnes uuni on lämmin (15-30 min). Lämmitä uuni 225 asteeseen ja laita pata samalla lämpenemään uuniin.

Laita taikinapallo pataan, kansi päälle ja paista leipää 30 min. Ota kansi pois ja paista vielä 10-15 min.

Ota valmis leipä uunista ja tanssi villi voitontanssi, sillä olet juuri onnistunut valmistamaan törkeän hyvää leipää vielä pienellä vaivalla :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän jotain viestiä niin mie vastailen :) Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Epäasiallisia kommentteja en valitettavasti julkaise. ;)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...