Okei. Myönnettäköön, lankesin tässä yksi päivä. Ostin siis palakankaita. Mutta ne oli niin halpoja! Sekosin, ei voi mitään. Ja ainahan kankaille käyttöä löytyy ;D
Kaavat muokkasin omista trikoopaidan peruskaavoista. Selän pääntiestä tein avaran (että tatuointi näkyy ;) ) ja hihojen pyöriöille lisäsin leveyttä. Ompelin kuminauhalangalla hihan yläosan leveyttä kasaan ja rypytin pyöriön kädentielle sopivaksi. Tuli kyllä aika kiva :)
Kuminauhalangan käyttö on ihan mukavaa ja sillä saa kivoja rypytyksiä aikaiseksi sekä kankaaseen että trikooseen. Parhaiten rypyttyy ohut materiaali. Kuminauhalanka puolataan alalangaksi käsin ja alalangan kireyttä säädetään kireämmäksi. Ylälankaa joutuu ehkä löysyttämään. Muutaman kokeilun saattaa joutua tekemään ennen kuin tulee haluttu tulos. Itse yleensä solmin vielä lopuksi kuminauhalangan ja ylälangan yhteen, ettei rypytys karkaa :)
Ensi viikonloppuna on sitten lopulta ne RUK:n tanssiaiset. Kaikki alkaa olla valmista, bussiin täytyy hypätä perjantaina keskellä yötä, että ollaan Haminassa perillä aamulla ja päästään "daamiaiselle". Hauskaa tulee olemaan, hieman jännittää, että miten meikki ja hiukset kestää :D
No kyllä näkyy siellä Kuopiossakin ompelukone surisevan :) Joko muuten tuli kirje perille?
VastaaPoistaNo nyt surisee, kun on kouluhommat aikalailla tehtynä :) Ei ole kirje vielä tullu, mutta innolla odotan nyt kun sanoit :)
VastaaPoista